Eilen oli Lahjan Tyttöjen, Turun Pyrkivän ja Turun Urheiluliiton yhteinen seurankatselmus. Ennen katselmusta Starlit treenasivat normaaliin tapaan Jumppalassa ja siirtyivät sieltä sitten yhteiskyydeillä katselmukseen, kiitos kaikille kuskeille! :)
Katselmuksessa olikin aika ahdasta monien joukkueiden lämmitellessä ja harjoitellessa yhtä aikaa toisella matolla, samaan aikaan kun yksi joukkue esitti toisella. Starlit selviytyivät kuitenkin hienosti. Ensimmäisenä Starapoppoosta esiintyi Starlit Shine. Suoritus oli normaali harkkasuoritus, mihin tietysti pyrittiinkin. Tytöt saivat tuomareilta kehuja liikkuvuudesta, tasapainoista ja hypyistä. Kehitettävää on tällä hetkellä erityisesti vartaloissa ja jalkatekniikassa.
Shinen jälkeen esitysvuorossa oli Starlit Sparkle. Tytöt olivat erityisen jännityksissään, sillä suurin osa tytöistä esiintyi ensimmäisen kerran joukkuevoimistelun merkeissä. Tytöt suoriutuivat kuitenkin kunnialla ohjelmastaan. Nyt keskitytään treeneissä vielä ohjelman opetteluun ja voimistelun perusasioihin.
Viimeisen porukasta esiintyi Starlit Glow. Myös he tekivät hyvän normaalin harkkasuorituksen. Tytöt saivat kehuja hyvistä vartaloista ja vartalosarjoista. Parannettavaa on vielä etenkin tasapainoissa ja hypyissä.
Nyt jatketaan kovaa treenaamista tuomareiden palautteet mielessä pitäen! Oman seuran järjestämä Caribia Cup on jo aivan pian! :)
perjantai 11. maaliskuuta 2011
sunnuntai 6. maaliskuuta 2011
Kisat lähestyvät!
Ensimmäiset kisat lähestyvät jo hurjaa vauhtia, ja Starlit ovat treenanneet ahkerasti niitä varten. Starlit Shine ja Starlit Glow kisaavat ensimäisen kerran uusilla ohjelmillaan Caribia Cupissa 26.3. Starlit Sparkle aloittaa kisakautensa aluekisoissa. Tässä muutamia kuvia treeneistä ja ohjelmista.
Starlit Glow & Starlit Sparkle |
Starlit Shine |
sunnuntai 30. tammikuuta 2011
Terveiset aluevalmennusleiriltä
Lauantaina osa Starleista saapui yhdeksältä AV-leirille. Aluksi ohjelmassa oli leirin aloitus ja sitä seurasi luento. Yhteisen lämpän jälkeen siirryimme omien valkkujemme kanssa kertaamaan ohjelmaa ja vähän oppimaan uusiakin juttuja ennen tuomarituntia. Vaikka olimme ehtineet harjoitella ohjelmaa vasta pari kertaa ennen leiriä, löysi tuomari sieltä jo muutamia hyviä juttuja. Ohjelma on kuitenkin vielä suuren hiomisurakan tarpeessa... ;)
Seuraavaksi meillä oli tosi hauska ja tehokas Mimman tunti. Tunti vaati ketteryyttä ja keskivartalovoimaa ja oli hyvin hyödyllinen. Starlit viilettivät pitkin salia ollen rapuja, karhuja, sisiliskoja ja muita otuksia. Ryömimisen jälkeen maistuikin herkullinen lounas!
Ruoka sai hyvin laskea, sillä lounastaukoa seurasi ravintoluento. Siellä tytöt pääsivät esimerkiksi askartelemaan oman välipalansa pahville ja kysymään heitä askarruttavia kysymyksiä. Seuraava tunti oli vartalotekniikkaa, joka olikin paikoin vähän haastavaa. Välillä oli vaikea ymmärtää, että mikä osa pitäisi milloinkin liikkua. :D Monen toiston jälkeen jotkut liikkeet alkoivat jo pikku hiljaa sujua.
Lopuksi oli vielä meille jo tutun aluevalmentajan ja Sanix-valkku Sussun tunti. Tunti oli hyödyllinen vaikka väsymys alkoikin jo vähän painaa. Kuudelta Starlit suuntasivat kotia kohti valmistautumaan seuraavan päivän urakkaan.
Sunnuntaina vuorossa oli jälleen yhteinen lämppä ja tuomaritunti. Saimme taas vinkkejä ohjelmaan ja muutimmekin muutaman kohdan. Lounas oli jälleen makoisa ja ehdimme leikkiä tauolla muutaman läpsyleikinkin. Lämmittelimme taas koko leiriporukan kanssa yhteisesti, jonka jälkeen meillä oli tasapainotekniikkaa. Teimme läpi ohjelman tasapainoja, jotka näyttivät tunnin loputtua jo paremmilta.
Leirinäytös oli odottettu ja tosi kiva. Oli kiva nähdä muiden ohjelmia sekä tietysti esittää oma ohjelma. Laskut taisivat olla hieman hukassa, mutta hyvin meni. Lopuksi vielä loppuverkka leikkien ja pelien muodossa, jonka jälkeen oli kotiinlähdön aika. Kiitokset kouluttajille, valkuille ja leirikavereille; Kolibrit, Ruusut, SikSak ja Stixi! Hienosti meni leiri Starlit! ♥
Puhdas koulun käytävä - oiva paikka treenaamiselle |
Seuraavaksi meillä oli tosi hauska ja tehokas Mimman tunti. Tunti vaati ketteryyttä ja keskivartalovoimaa ja oli hyvin hyödyllinen. Starlit viilettivät pitkin salia ollen rapuja, karhuja, sisiliskoja ja muita otuksia. Ryömimisen jälkeen maistuikin herkullinen lounas!
sisiliskot |
hiiiiiiiiidas kärrynpyörä |
Ruoka sai hyvin laskea, sillä lounastaukoa seurasi ravintoluento. Siellä tytöt pääsivät esimerkiksi askartelemaan oman välipalansa pahville ja kysymään heitä askarruttavia kysymyksiä. Seuraava tunti oli vartalotekniikkaa, joka olikin paikoin vähän haastavaa. Välillä oli vaikea ymmärtää, että mikä osa pitäisi milloinkin liikkua. :D Monen toiston jälkeen jotkut liikkeet alkoivat jo pikku hiljaa sujua.
kysymysten suunnittelua |
vartalotekniikkaa |
Lopuksi oli vielä meille jo tutun aluevalmentajan ja Sanix-valkku Sussun tunti. Tunti oli hyödyllinen vaikka väsymys alkoikin jo vähän painaa. Kuudelta Starlit suuntasivat kotia kohti valmistautumaan seuraavan päivän urakkaan.
Sunnuntaina vuorossa oli jälleen yhteinen lämppä ja tuomaritunti. Saimme taas vinkkejä ohjelmaan ja muutimmekin muutaman kohdan. Lounas oli jälleen makoisa ja ehdimme leikkiä tauolla muutaman läpsyleikinkin. Lämmittelimme taas koko leiriporukan kanssa yhteisesti, jonka jälkeen meillä oli tasapainotekniikkaa. Teimme läpi ohjelman tasapainoja, jotka näyttivät tunnin loputtua jo paremmilta.
Kuka voittaa läpsykisan? ;) |
Leirinäytös oli odottettu ja tosi kiva. Oli kiva nähdä muiden ohjelmia sekä tietysti esittää oma ohjelma. Laskut taisivat olla hieman hukassa, mutta hyvin meni. Lopuksi vielä loppuverkka leikkien ja pelien muodossa, jonka jälkeen oli kotiinlähdön aika. Kiitokset kouluttajille, valkuille ja leirikavereille; Kolibrit, Ruusut, SikSak ja Stixi! Hienosti meni leiri Starlit! ♥
perjantai 28. tammikuuta 2011
Huomenna AV-leirille!
Osa Starleista suuntaa viikonlopuksi leireilemään aluevalmennusleirille! :)
Kuvassa viime kauden Starlit mestaruusryhmän tytöt, joiden upean kisamenestyksen vuoksi pääsimme erikoisluvalla kesken kauden mukaan av-rinkiin.
Kuvassa viime kauden Starlit mestaruusryhmän tytöt, joiden upean kisamenestyksen vuoksi pääsimme erikoisluvalla kesken kauden mukaan av-rinkiin.
torstai 20. tammikuuta 2011
Kevään 2011 joukkuejaot
Kevään 2011 uudet joukkuekokoonpanot ovat selvillä! Tyttöjen jako kolmeen joukkueeseen tuotti valkuille todella paljon pohtimista, mutta nyt joukkuejaot ovat valmiit.
Adesuwa
Starlit Shine (mestaruus 10-12v.)
Adele
Aileen
Awin
Bella
Salla
Sini
Sunna
Tilla
Starlit Glow (mestaruus 10-12v.)
Adesuwa
Aino
Alevtina
Alina
Emmi
Kerttu
Krista
Lotta
Saara
Starlit Sparkle (kilpa 10-12v.)
Janina
Melissa
Liisa
Sara
Tiina
TuULikki-leiri & ohjelmaleiri
Suurin osa Starleista vietti tämän viikon torstain ja perjantain seuran oman TuULikki-leirin parissa. Torstaina tytöt saapuivat Jumppalaan kymmeneksi. Ohjelmassa oli liikkuvuutta, nopeusvoimaa, jalkatekniikkaa ja ilmaisua. Tuntien välissä söimme herkullisen lounaan ja vietimme aikaa joukkuetovereiden kanssa.
Perjantaina tytöt saapuivat taas paikalle kello kymmeneksi. Leiriaikatauluun sisältyi tällä kertaa paljon tanssia, keskivartalovoimaa ja voimistelua. Erityisen hyödyllinen oli Mira Keräsen pitämä voimatunti, jolloin tehtiin paljon uusia ja tehokkaita juttuja. Niitä tullaan varmasti näkemään myös omissa treeneissä.
Lauantaina ja sunnuntaina Starleilla oli ohjelmaleiripäivät. Ensimmäisenä päivänä tytöille opetettiin molempien joukkueiden ohjelmista puolet, ja sunnuntai kerrattiin niitä. Molemmat ohjelmat toimivat hyvin tyttöjen tekeminä, vaikka ne sisälsivätkin joitakin aivan uusia liikkeitä.
liikkuvuutta |
ruokatauolla |
nopeusvoimaa |
Mikä joukkue kerää eniten kangaspaloja pelkillä varpailla? |
![]() |
yhteinen joukkuevoimisteluohjelma ilman suunnittelua |
tanssia |
kottikärryt voimatunnilla |
läpsyleikkiä tauolla |
Lauantaina ja sunnuntaina Starleilla oli ohjelmaleiripäivät. Ensimmäisenä päivänä tytöille opetettiin molempien joukkueiden ohjelmista puolet, ja sunnuntai kerrattiin niitä. Molemmat ohjelmat toimivat hyvin tyttöjen tekeminä, vaikka ne sisälsivätkin joitakin aivan uusia liikkeitä.
evästauko |
tauolla pääseisontaharjoittelua... |
maanantai 27. joulukuuta 2010
Kauden päättäjäiset
Starlit viettivät kauden päättäjäisiä jouluisissa tunnelmissa 20.12 Jumppalassa. Ensimmäiseksi tytöt jaettiin ryhmiin ja tehtävänä oli suunnitella tonttutanssi. Näimmekin oikein hauskoja ja kekseliäitä esityksiä. :)
Tanssien jälkeen söimme vatsamme täyteen pipareita, ja aloitimme äänestyksen. Jokainen kirjoitti lapulle Starlin, joka oli ollut kauden aikana kaikille kiva kaveri, sekä perustelut. Yli puolet joukkueen tytöistä sai ääniä, joka oli tosi mukavaa.
Leikimme tietysti myös paljon erilaisia leikkejä ja peilejä, kuten läpsyä ja polttopalloa. Tarpeeksi pelailtuamme siirryimme lahjojen jakoon. Jokainen oli tuonut mukanaan paketin, jotka jaettiin sattumanvaraisesti. Pakettien sisältä paljastuikin upeita lahjoja!
Lopuksi vielä paljastettiin kivoin kaveri -äänestyksen voittaja, sekä valkkujen valitsemat kauden tsempparit. Parhaimmaksi Starlit-kaveriksi tytöt olivat äänestäneet Sallan, onnea! Asemaryhmästä valmentajat olivat valinneet tsemppariksi Kristan ja mestaruusryhmästä Sunnan, onnea myös heille!
Tästä alkoi tyttöjen joululoma, joka jatkuu tammikuun alussa olevaan seuran omaan TuULikki-leiriin. Pian leirin jälkeen saamme tietää tulevan kevään uudet joukkuejaot, sillä nyt kaikki tytöt ovat tarpeeksi vanhoja kilpailemaan. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)