maanantai 31. lokakuuta 2011

Cailap Cup ja Kolmen lajin kisat

Starleilla on nyt takanaan syksyn ensimmäinen kisaviikonloppu! Oli kuitenkin melko raskasta kisata kaksi päivää putkeen, varsinkin, kun sunnuntain kisapäivä venyi hirmu pitkäksi.

Cailap Cupissa ensimmäisenä Starlit-ryhmästä kilpaili Starlit Glow. Suoritus oli todella hyvä, yhtäaikainen ja siisti. Nilkkavirheitä oli kuitenkin paljon ja jalkatekniikkaan jäi paljon parannettavaa. Glow kuulutettiin kategoriaan 4, jee! :)



Starlit Shine esiintyi tauon jälkeen. Shinen ohjelman alku oli hyvä, mutta loppuun sattui muutamia isoja ja pieniä virheitä. Kategoriaksi saatiin 3! :)



Cailap oli hyvä aloitus kummallekin joukkueelle. Seuraavana aamuna 6.45 Starlit kipusivat bussiin ja lähtivät kohti Tamperetta seuraaviin kisoihin. Meillä oli paljon aikaa harjoitusten jälkeen ja saimme rauhassa laittaa hiukset ja meikit.




Shine oli arvottu aloittamaan oman sarjansa ja Glow puolestaan päättämään. Starlit Shinen ohjelman alkuosa oli epäsiisti, mutta loppua kohden parannettiin. Muutamia tarkennuksia ja muutoksia ohjelma kuitenkin vielä vaatii. Sunnuntaina prätkämimmit sijoittuivat jälleen kategoriaan 3!



Glown suoritus oli hyvää perussiistiä suoritusta koukkupolvia ja -nilkkoja lukuunottamatta. Parannusta nähtiin erityisesti ilmennyksessä ja suoritus olikin tosi iloinen ja veikeä! Ville Vallattomat kuulutettiin niin ikään jälleen kategoriaan 4!



Tästä on hyvä jatkaa ensi viikon TUL:n piirikisoihin ja syksyn kisakauteen. Onnea kaikille kisojen mitallisteille!

HUOM! Osa kuvista on otettu Ofelien ja Alexan blogeista sekä Kilpasarjan taikaa -blogista. Ilmoita, jos haluat, että ottamasi kuva poistetaan. :)

torstai 13. lokakuuta 2011

Seurankatselmus

Tämän viikon maanantaina Starlit osallistuivat Lahjan Tyttöjen ja Turun Urheiluliiton yhteiseen seurankatselmukseen uusilla pallo-ohjelmillaan. Ohjelmat esitettiin kaksi kertaa ja tuomarit antoivat palautetta katselmuksen lopuksi.

Starlit saapuivat Caribiaan hieman kolmen jälkeen. Aikatauluun kuului lämppä, harkkasuoritus, hiustenlaitto ja eväiden syönti. Ennen ja jälkeen omien suoritusten katsottiin myös ajan salliessa muiden ohjelmia, ja upeita suorituksia onkin tulevana kisakautena luvassa! ;) Molempien joukkueiden suoritukset menivät melko hyvin, ja tuomarit kehuivatkin ohjelmia ja niiden ideoita. Luvassa on vielä suuri hiomis- ja siistimisurakka ennen kauden ekaa kisaa, Cailap Cupia.

Tytöt esiintyivät katselmuksessa uusilla kisapuvuillaan, joten kuvia ei valitettavasti haluta siitä vielä julkaista. Kuvituksena kuitenkin muutaman viikon takaisia kuvia Turun Urheiluliiton 110-vuotisjuhlanäytöksestä, jossa Starlit esittivät Ruissalo-teemaisen esityksen yhdessä 4-5-vuotiaiden Microjen kanssa. Pienten kanssa voimistelu oli vaativaa, mutta tosi hauskaa! :)


perjantai 30. syyskuuta 2011

Haastepostaus osa 1

Haastepostaus osa 1 on vihdoin täällä! :D Kiitos vielä meidät haastaneille Alexalle ja Krysoileille!

- Kuva meistä joskus aikoja sitten:






- Kuva meistä vuosi sitten:




- Kuva meistä:



- Kuva, joka herättää päissämme kysymyksiä:







- Kuva hetkestä, jolloin onnistuimme                                                                                                              



tiistai 20. syyskuuta 2011

Starlien kuulumisia

Vihdoin uutta postausta! Päivitysvastaavalla riittää kiireitä ylioppilaskirjoitusten ja treenien kanssa - pahoittelut pitkästä tauosta.

TAPAHTUNEITA:

  • Starlit treenaavat kovaa vauhtia uusia ohjelmiaan. Ohjelmien ensiesitys tulee olemaan seurankatselmuksessa Caribiassa 10.10.
  •  Tänä syksynä Starlit harjoittelevat myös rytmisen voimistelun 1. luokan ohjelman, ja "kilpailevat" sen kanssa asemalla kolmen tytön ryhmissä. Harjoiteltavaa on siis kahden ohjelman verran! ;)
  •  Starlit esiintyivät sekoitetuissa ryhmissä Myllyssä Voimisteluviikko-tapahtumassa. Tytöt esittivät nukketanssinsa ja hienosti meni! 



  • Lisäksi tytöt harjoittelevat esitystä seuramme 110-vuotis juhlanäytökseen. Starlit esittävät uuteen musiikkiin pätkän rytmisen ohjelmasta. Puolessa välissä mukaan tulevat seuramme 4-5-vuotiaiden Microt-joukkue, jonka kanssa Starlit esittävät loput ohjelmasta. Yhteistreeneissä Microjen kanssa on ollut todella vauhdikasta ja hauskaa! Kuvia yhteistreeneistä tulossa myöhemmin!







  • Molemmat Starlit kilpaileivat tällä kaudella seuraavissa kisoissa:

          29.10 Cailap Cup, Turku
          30.10 Kolmen lajin kilpailut, Tampere
          5.11 TUL:n piirikisa, Turku
          12.11 Aluekisat, Turku   
          13.11 Asemakisat, Turku (rytmisen ohjelmilla)
          3.-4.12 Välinemestaruuskisat, Turku
          10.12 Asemakisat, Turku (rytmisen ohjelmilla)

     Kisoissa nähdään, tsemppiä treenaamiseen kaikille!

tiistai 16. elokuuta 2011

Joukkuejaot syksy 2011

Syksyllä 2011 Starlit kilpailevat kahtena joukkueena; Starlit Shine ja Starlit Glow. Molemmat joukkueet kilpailevat 10-12-vuotiaiden mestaruussarjassa. Joukkuejaot ovat seuraavat:

    STARLIT SHINE   

Adele
Aileen
Awin
Ilona
Saara
Salla
Sini
Sunna
Tilla

STARLIT GLOW

Adesuwa
Aino
Alevtina
Alina
Emmi
Janina
Kerttu
Krista
Liisa
Lotta
Sara


Haastepostaus on kyllä tulossa, mutta sitä joudutaan odottamaan vielä hetki! Tsemppiä kaikille treenaamiseen!

maanantai 1. elokuuta 2011

Ikäkausiringillä Kisakalliossa!

Osa Starleista vietti viikonlopun Kisakalliossa ikäkausirinki III -leirillä. Matkaan lähdettiin lauantaiaamuna yhdeksältä autokyydein. Perille päästyämme meillä oli ylimääräistä aikaa, jolloin söimme lounasta, leikimme ja tutuistuimme meille aivan uuteen Kisakallioon.



Aluksi meillä oli yhteinen leirin aloitus ja alkulämppä. Lauantain ohjelmassa oli Tarja Rasimus-Järvisen vartalotekniikkaa, Olga Ponikarovan ja Larisa Gryadunovan jalkatekniikkaa, liikkuvuutta ja akrobatiaa sekä Marianne Tarhalan Kasva urheilijaksi -testejä. Kaikki tunnit olivat tosi hyödyllisiä ja kivoja!





Illalla oli vielä leirinäytös ja loppuverkka. Starlit esittivät nukketanssin, joka vähästä harjoittelusta huolimatta meni hyvin. Valittettavasti valkku unohti ottaa kuvat tytöistä nukkemekoissa! :( Maitohapot tanssittiin pois hauskan afrikkalaisen tanssin kanssa ja lopuksi venyltetiin loppuvenyttelyt. Suihkun ja iltapalan kautta päästiin nukkumaan omiin huoneisiin.

Odefian opettama loppuleikki :)


Sunnuntaina aamupalan jälkeen jatkettiin yhteisellä lämpällä. Treenasimme lisää vartalotekniikkaa, teimme loput Kasva urheilijaksi -testit sekä Olgan johdolla harjoittelimme fyysisiä ominaisuuksia ja piruetteja. Sunnuntaina neljä tyttöä teki myös gradu-työhön liittyvän etu- ja takareiden voimasuhteiden mittauksen.




Ennen leirin päätöstä meillä oli hieman vapaata ja päätimme tietysti mennä uimaan!












Leiri oli upea kokemus ja superhyödyllinen. Lihakset olivat kipeinä jo sunnuntaina ja ovat varmasti vielä kipeämmät tällä hetkellä. ;) Starlit Shine odottaa innolla jo seuraavaa tammikuun leiriä! Kiitos kaikille joukkueille, jotka leireilivät kanssamme!



Tällä viikolla kaikki Starlit harjoittelevat Kalevan kisoihin 4.8. tulevaa esitystä, jossa on mukana kaikki seuran yli 10-vuotiaat joukkueet. Tulossa on varmasti huikea esitys!

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Kohti ikäkausiringin leiriä!

Starlit palasivat kesälomilta tämän viikon maanantaina ja ovat puurtaneet salilla ahkerasti kuumuudesta huolimatta. Huomenna osa tytöistä matkustaa Kisakallioon ikäkausirinki III leirille, jota ollaankin odotettu kovasti. Nyt vain aikaisin nukkumaan niin jaksetaan treenata ahkerasti koko viikonloppu!