Tämän viikon maanantaina Starlit osallistuivat Lahjan Tyttöjen ja Turun Urheiluliiton yhteiseen seurankatselmukseen uusilla pallo-ohjelmillaan. Ohjelmat esitettiin kaksi kertaa ja tuomarit antoivat palautetta katselmuksen lopuksi.
Starlit saapuivat Caribiaan hieman kolmen jälkeen. Aikatauluun kuului lämppä, harkkasuoritus, hiustenlaitto ja eväiden syönti. Ennen ja jälkeen omien suoritusten katsottiin myös ajan salliessa muiden ohjelmia, ja upeita suorituksia onkin tulevana kisakautena luvassa! ;) Molempien joukkueiden suoritukset menivät melko hyvin, ja tuomarit kehuivatkin ohjelmia ja niiden ideoita. Luvassa on vielä suuri hiomis- ja siistimisurakka ennen kauden ekaa kisaa, Cailap Cupia.
Tytöt esiintyivät katselmuksessa uusilla kisapuvuillaan, joten kuvia ei valitettavasti haluta siitä vielä julkaista. Kuvituksena kuitenkin muutaman viikon takaisia kuvia Turun Urheiluliiton 110-vuotisjuhlanäytöksestä, jossa Starlit esittivät Ruissalo-teemaisen esityksen yhdessä 4-5-vuotiaiden Microjen kanssa. Pienten kanssa voimistelu oli vaativaa, mutta tosi hauskaa! :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Esiintyminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Esiintyminen. Näytä kaikki tekstit
torstai 13. lokakuuta 2011
tiistai 20. syyskuuta 2011
Starlien kuulumisia
Vihdoin uutta postausta! Päivitysvastaavalla riittää kiireitä ylioppilaskirjoitusten ja treenien kanssa - pahoittelut pitkästä tauosta.
TAPAHTUNEITA:
TAPAHTUNEITA:
- Starlit treenaavat kovaa vauhtia uusia ohjelmiaan. Ohjelmien ensiesitys tulee olemaan seurankatselmuksessa Caribiassa 10.10.
- Tänä syksynä Starlit harjoittelevat myös rytmisen voimistelun 1. luokan ohjelman, ja "kilpailevat" sen kanssa asemalla kolmen tytön ryhmissä. Harjoiteltavaa on siis kahden ohjelman verran! ;)
- Starlit esiintyivät sekoitetuissa ryhmissä Myllyssä Voimisteluviikko-tapahtumassa. Tytöt esittivät nukketanssinsa ja hienosti meni!
- Lisäksi tytöt harjoittelevat esitystä seuramme 110-vuotis juhlanäytökseen. Starlit esittävät uuteen musiikkiin pätkän rytmisen ohjelmasta. Puolessa välissä mukaan tulevat seuramme 4-5-vuotiaiden Microt-joukkue, jonka kanssa Starlit esittävät loput ohjelmasta. Yhteistreeneissä Microjen kanssa on ollut todella vauhdikasta ja hauskaa! Kuvia yhteistreeneistä tulossa myöhemmin!
- Molemmat Starlit kilpaileivat tällä kaudella seuraavissa kisoissa:
29.10 Cailap Cup, Turku30.10 Kolmen lajin kilpailut, Tampere5.11 TUL:n piirikisa, Turku12.11 Aluekisat, Turku13.11 Asemakisat, Turku (rytmisen ohjelmilla)3.-4.12 Välinemestaruuskisat, Turku10.12 Asemakisat, Turku (rytmisen ohjelmilla)
Kisoissa nähdään, tsemppiä treenaamiseen kaikille!
sunnuntai 22. toukokuuta 2011
Lauantain kuulumisia
Starlit Glow ja Shine esiintyivät eilen Turun Urheiluliiton 110-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestetyissä nyrkkeilyotteluissa. Samaan aikaan Starlit Sparkle kilpaili kauden viimeiset kisansa Seinäjoella, kun Glow ja Shine päättivät kautensa viikko sitten Mäntsälässä.
Sparkle lähti Seinäjoelle jo perjantaina. Yö nukuttiin koulumajoituksessa ja aamulla herättiin jo kello 6.30. Hyvin menneen harkkasuokan jälkeen syötiin aamupalaa ja laitettiin hiukset ja meikit kisakuntoon. Meillä oli paljon vapaa-aikaa ennen suoritusta, joten kävimme ulkoilemassa ja samalla ostamassa evästä kotimatkalle.
Kisasuoritus meni ihan hyvin, mutta turhat virheet jäivät aluksi vähän harmittamaan. Sijoituimme kuitenkin kategoriaan D, hienoa tytöt! :) Kuvia tulossa pian!
Glow- ja Shine-joukkueiden esiintymiset nyrkkeilykisoissa menivät hienosti, vaikka aluksi olikin pieniä ongelmia tilan ja aikataulun kanssa.

Nyrkkeilevät Starlit Shine :D |
Nyt on kaikkien Starlien kisakausi kevät 2011 ohi! Mukana oli niin hienoja onnistumisia ja kuin pieniä pettymyksiä. Seuraavaksi luvassa on paljon kesätreenausta, liikkuvuuta, voimaa ja tietysti pallotekniikkaa!
keskiviikko 11. toukokuuta 2011
Seuran kevätnäytös
Tänään oli Starleilla ohjelmassa seuran kevätnäytös Caribiassa. Tytöt esittivät kilpailuohjelmansa. Yhden tytön ollessa matkalla päätimme yhdistää Glown ja Sparklen ohjelmat yhteen, joten näytöksessä nähtiin hieno 11 tytön Kevään kukat -niminen ohjelma. Myös yksi Shineista oli poissa, joten tytöt esittivät vain kuudella Tähtien synnyksi nimetyn ohjelmansa.
Suoritukset menivät hyvin kuvioiden muuttamisesta huolimatta. Näytös oli hyvää harjoitusta ensi viikonloppujen pääkisoja ajatellen. Nyt vielä viimeiset harkat ja sitten nokka kohti Mäntsälää ja Seinäjokea! Tsemppiä kaikille!
Starlien ihana apuvalkku Jonna lopetti oman voimistelu-uransa kevätnäytökseen. Onneksi Jonna saa jatkaa lajia valmentamalla meitä Starleja! :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)