maanantai 12. elokuuta 2013

Kesäkuulumisia

Pitkästä aikaa Starlien kuulumisia!

Starlit monien muiden voimistelijoiden tavoin viettivät kesäkuun alussa ikimuistoiset neljä päivää Lahdessa Sun Lahti -tapahtumassa. Näihin neljään päivään mahtui hyvin paljon erilaisia kommelluksia. Yksi tytöistä ehti hävittää kännykkänsä, yhden tytön kanssa lähdettiin keskellä yötä päivystykseen, yksi tytöistä lähes pyörtyi ja toiselle iski huono olo, yksi joutui lähtemään kotiin aiemmin kipeän jalan takia. Ehtipä myös yksi valmentajista käväisemään lääkärissä. Mutta mahtuihan noihin päiviin myös paljon naurua, iloa, kavereita, aurinkoa ja tietenkin  voimistelua!:) Tytöt pääsivät myös avustamaan MM-kilpailujen avajais- ja palkintoseremonioihin. Ehdimme katsomoon myös kannustamaan ja jännittämään sekä alku- että loppukilpailuja. Kaikenkaikkiaan olimme kaikki lopenuupuneita, mutta hyvin onnellisia palatessamme kotiin sunnuntaina. Kiitos kaikille järjestäjille ja osallistujille upeasta tapahtumasta!

Tässä kuvia Sun Lahdesta:)


Seuramme Sun Lahteen osallistuneet joukkueet  odottamassa avajaiskulkueen alkua








Starlit iltapalalla majoituskoululla


Starlit auttamassa MM-kilpailujen palkintoseremoniassa




Starlit lavaesiintymisen jälkeen


Starlit aloittivat keätauon harjoituksista juhannuksena. Treenitauon ajaksi tytöt saivat omatoimisen treeniohjelman, jota he ahkerasti suorittivatkin. Treenisalille on kuitenkin jo palattu muutama viikko sitten ja Starlit Shine on ehtinyt leireilemään kisakalliossakin Ikäkausirinki kolmoseen valittujen joukkueiden kanssa. Tästä leiristä ensi postauksessa!

Starlit Glow valittiin Aluerinki 1:seen ja joukkue on lähdössä Kisakallioon ensi viikonloppuna.

Ei kommentteja: