tiistai 8. toukokuuta 2012

Hyvän mielen kilpailut Tampereella

Kevään kisakausi saatiin päätökseen viime viikonloppuna Tyttöjen hyvän mielen kilpailuissa Tampereella. Starlit kilpailivat sunnuntaina, ja matkalle kohti Pyynikin palloiluhallia lähdettiin sunnuntaiaamulla 6.30. Starlit Glown osalta aikataulu oli sen verran kiireinen, että tytöt meikattiin kisakuntoon jo bussimatkan aikana. Ennen harkkasuokkaa valmentajat ahersivat tytöille hallilla myös nutturat valmiiksi.



Glown harkkasuokka oli melko siisti muutamia henkilökohtaisia epätarkkuuksia lukuun ottamatta ja Glowt korjasivatkin heti omat virheensä pois. Shinen harkassa oli enemmän korjattavaa, ja virheet käytiinkin huolellisesti läpi yhdessä harjoitusten jälkeen. Kun molemmat joukkueet olivat valmiit, tekivät joukkueet yhdessä huolellisen loppuverkan.

Glow kilpaili sunnuntaina heti toisena omassa sarjassaan, joten loppuverkan jälkeen haukattiin pientä evästä ja suoritettiin hiustenhiletys ennen kuin aloitettiinkin jo kisalämppä. Huolellisen lämmittelyn ja ohjelmien kertauksen jälkeen oltiin valmiita kauden viimeiseen kisasuoritukseen. Suoritus oli selvästi parempi kuin aikasemmissa kisoissa, mutta se sisälsi valitettavasti muutamia eriaikaisuuksia ja tasapainomokia. Kategoriaksi Glow sai kategorian 3, johon oltiin tosi tyytyväisiä!

Shine puolestaan kilpaili koko pitkän kisaviikonlopun viimeisenä joukkueena, joten tytöillä oli hyvin aikaa käydä syömässä ja seurata kilpailuja ennen omaa suoritustaan. Tilan puutteen takia Shinet kiskaisivat lenkkarit jalkaan ja lämppä tapahtui tällä kertaa raittiissa ulkoilmassa. Venyttelysarjojen jälkeen kerrattiin ohjelmaa ja haettiin kisafiilistä. Viimein Shine oli valmiina suoritukseen ja tytöt kuulutettiinkin lavalla Frontside Ollien siivittämänä. ;D Suoritus ei valitettavasti ollut parasta Shinea ja ohjelmassa sattui paljon eriaikaisuuksia ja horjumisia. Shine kuitenkin kuulutettiin hienosti kategoriaan 1 ryhti- ja ideabonuksen kera. Kisapuvut siis jätettiinkin päälle ja marsittiin takaisin harkka-alueelle valmistautumaan palkintojenjakoon!





Kotimatkalla käytiin hyvän menestyksen ansiosta herkuttelemassa Huittisissa jäätelöillä. Mahtoi tytsyillä uni maittaa, kun illalla päästiin takaisin Turkuun! Seuraavaksi treenataan vasta torstaina, jolloin toivottavasti nähdään myös uusia tyttöjä salilla. Muistathan siis Starlien kokeilutilaisuuden ensi torstaina 10.5 klo 16.30-18.30 Jumppalassa! :)


5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onnea Shinelle 1:sestä ja Glowlle 3:sta! :)
Olette tosi hyviä ja kehittyneet tosi paljon! :D
Pidän ohjelmistanne tositositositosi paljon! :D <3<3 ♥♥

Starlit kirjoitti...

Kiitos hirmuisesti! ♥ :)

-Eve

Anonyymi kirjoitti...

millon tulee video?

Janina kirjoitti...

onnee kategorioista koska tulee videot. ois kiva nähdä ohjelmat =)

Starlit kirjoitti...

Kiitos Janina! :) Videot yritetään saada blogiin mahdollisimman pian.

-Eve